Koirien kohtaamiskulttuurista

Luin pienen jutun, jossa pohdittiin koirien älykkyyttä verrattuna ihmislapseen.

Koirien henkisiä kykyjä tutkinut professori Stanley Coren arvioi, että koira ymmärtää suunnilleen yhtä paljon sanoja kuin 2½-vuotias lapsi.Professori Alexandra Horowitz huomauttaa, että ihmisen ja koiran kykyjen vertaaminen on kuitenkin vaikeaa, koska esimerkiksi tietoisuutta mittaavan peilitestin läpäisee ihminen noin 18kk iässä, koira ei koskaan. Ja toisaalta, joissain asioissa koirat ovat ihmistä etevämpiä. Laumaeläiminä koirat lukevat tarkasti ihmisten ja toisten koirien ruumiinkieltä.

Tämä viimeinen lause oli minusta tärkeä. Sen asian täysin sivuuttava suomalainen koirakulttuuri nimittäin on jurppinut minua massiivisesti koko sen ajan, minkä olen asunut Silkyn kanssa täällä.

Kun Silky oli pentu ja asuimme maaseudulla Etelä-Espanjassa, Silky kulki vapaana kuten muutkin sikäläiset koirat. Koirilla oli omat reviirinsä kylässä, joillain myös oma laumansa, Silkylläkin. Vaikka emme asuneet lauman kanssa, kävimme viikoittain tervehtimässä Silkyn sukulaisia. Silky oli veljensä kanssa laumansa nuorin ja koko lauman pienin, ja se tiesi paikkansa. Koiralauman leikit näyttivät ja kuulostivat välillä hurjiltakin, mutta pian koko lauma taas käpertyi isoksi 10 koiran kasaksi nukkumaan siestaa - jatkaakseen riehakasta ja riemukasta eloaan taas päivän viilettyä.

Kotikylän koirat tapasivat toisiaan kaduilla ilman hihnaa, tai jos eivät halunneet tavata, ilmaisivat sen ja vastaantuleva koira sai etsiä toisen reitin jota kulkea. Koskaan en nähnyt koirien tappelevan. Kaukaa toimitettu murahdus tai hampaiden väläytys piti ei-toivotut koirat loitolla ja pianhan koirat myös oppivat, millä kadulla kukin asui ja mistä saattoi kulkea, mistä ei. Toisaalta koirat myös ystävystyivät vapaasti ja saattoivat lähteä ystävyksinä tutkimaan paikkoja tai nauttimaan vuoristotuulesta kuononpäässä ilman että kukaan ihminen saneli, minne sai mennä ja milloin leikit oli leikitty. Romanttisia kuutamouinteja ja riemukkaita kiipeilyretkiä sai tehdä rauhassa kaksin, jos sopiva kaveri löytyi. Välillä tietysti syntyi myös koirajengejä, jotka kävivät porukalla tappamassa kanoja tai kaatamassa roskiksia. Mainittakoon vielä, että oli myös reviiritietoisia kissoja, joiden rajoja koirat kunnioittivat siinä missä toisten koirienkin.

No Suomessa koirat tulee lain mukaan pitää hihnassa taajama-alueella. Se on vapaudessa kasvaneen koiran näkökulmasta tietysti aika kahlitsevaa. Ei voi juosta niin kovaa kuin haluaisi eikä haistella kaikkea mikä kiinnostaisi. Puhumattakaan syvän yhteyden luomisesta toisiin koiriin.

Ikävintä hihnapakossa onkin juuri muiden koirien kohtaamiseen liittyvä sählinki. Mikäli toisen koiran narun päässä oleva ihminen suo, toista koiraa voi yrittää lähestyä halutessaan. Jos lisäksi toinen koira haluaa tavata, tapaaminen rajoittuu hihnan etäisyyden piiriin ja ihmiset pyörivät siinä tiellä ja vatkaavat solmiutuvia piuhoja edestakaisin levottomasti. Juuri kun alkaa olla hauskaa, narusta kiskotaan ja uusi kaveri on jätettävä hyvästejä heittämättä.

Useimmiten käy kuitenkin näin; koiran omistaja näkee kadulla toisen koiran. Ennen kuin hänen koiransa ehtii huomata vastaantulijoita, koiraihminen tekee jotain seuraavista;
1) sujauttaa kätensä taskuun, jossa koirankarkkia. Ojentaa koiralle namia, jottei huomio kiinnittyisi potentiaaliseen kaveriin ja ohitus sujuisi kuten koirakoulussa jostain älyttömästä syystä täällä opetetaan.
2) vaihtaa äkisti kadun puolta kohtaamisen välttämiseksi ja kiskoo hihnasta, jottei koira katsoisi toisen perään, koska - miksi?
3) jännittyy silminnähden, etenkin jos oma koira on pienehkö ja vastaantuleva yhtään isompi. Kiskoo posket punehtuneina koiransa itseensä kiinni, mahdollisesti nostaa sen syliinsä ja puristaa rintaansa vasten. Ohittaessa jupisee; "Pidä se koiras kauempana, meidän koira pelkää muita koiria". Kukahan siinä oikeasti pelkäsi muita koiria?

Näin suomalaiset koirat oppivat koiranomistajien ruumiinkielestä, että toiset koirat ovat jotain kiellettyä ja jännää, ehkä vaarallista. Ainoa keino kommunikoida toisille on haukkua tai vinkua olan takaa, kun ruumiinkieli kahlitaan hihnan kiristyksellä ja lähestyminen kielletään. Haukkuva koira tulkitaan sitten aggressiiviseksi eikä varsinkaan päästetä sitä muihin tutustumaan.

Mietipä jos nyt ihmislasta kohdeltaisi samoin. Jos koira vastaa joidenkin tutkijoiden mukaan 2½-vuotiasta lasta, millainen aikuinen kasvaisi taaperosta, jota ei juuri päästettäisi muiden lasten lähelle vaan nostettaisi kauhistuen syliin tai harhautettaisi karkeilla aina toisen lähestyessä?

Onhan olemassa myös oikeasti aggressiivisia koiria, niinkuin on ihmisiäkin, mutta valtaosa koirista on varmasti myös Suomessa kilttejä ja sosiaalisuutta kaipaavia olentoja siinä missä ihmisetkin - tai espanjalaiset koirat. Toivon sydämestäni, että jokin muuttaisi tämän kamalan hihnakulttuurin koirien onneksi.

Ja vielä; meillähän on täällä koirapuistoja, mikä on erilaista koirakulttuuria Espanjaan nähden. Silky ainakaan ei kuitenkaan viihdy puistossa. Luuhaa häntä koipien välissä portilla tai jaloissani. Liekö siellä liikaa koirien hajuja tai liekö suljettu aitaus siitä turvaton; pakoon ei pääse, jos toinen koira pelottaa. Monille koirille puisto on kuitenkin se vapauden paikka. Hyvä niinkin.

Kansainvälinen Eläinten päivä 2013

Silky, kansainvälinen eläin, toivottaa hyvää kansainvälistä eläinten päivää kuplatalkoissa Saunabaarin jumppasalissa 4.lokakuuta 2013

Kesäkuvia 2013

Laumaan tuli poikanen!

Faces-festareita rakentamassa

Silky vahtii vauvaa

Silky näyttää tietä saaressa

Tulee vauva

Tässä fiilistellään Silkyn kanssa kasvavaa vauvamahaa.
Silky kyllä huomasi raskauteni jo ennen minua. Tuli viereen kiehnäämään ja hellästi makoili pää masun päällä. Ja ulkona alkoi suojella minua kaiken maailman kottaraisilta hiukan entistä innokkaammin.

Anna tassu

Silky emännän synttäreillä. Dedeltä saa aina herkkuja, se on varma.

Talvikuvia 2103

Pyöräpajalla

Silky 10v JEE JEE JEE

Onnea Silky! Kuvannut Marko Kiminki

Silky täytti 4.5.2013 10 vuotta. Pyöreiden vuosien kunniaksi järjestimme Silkylle ja sen ihmis- ja koirakavereille yllärijuhlat. Oli laulut ja lahjat ja koristeet, aurinkokin paistoi. Koirille tarjottiin isännän kokkaama upea lihakakku, jonka Silky olisi mielellään syönyt kokonaan yksin, mutta onneksi muutkin koirat saivat osansa ja kaikki säästyivät ähkyltä. Lauman emäntä puolestaan oli tässä kohtaa sikäli isosti raskaana että riehukaverit olivat Silkylle myös varmasti mieleen masuköllöttelyn vastapainona.

Kuva: Laura Kontiala

Kuva: Jussi Karnijoki

Vappu 2013

Klaaaaara vappen!

Saunassa

Silky tykkää saunoa. Tulee ylälauteelle ja tarpeeksi lämmettyään menee ovelle poistuakseen. Peseytyminen ei kuitenkaan saunassa kuulu Silkyn tapoihin - jääkylmä oja on selvästi mieluisampi pesupaikka.

Привет!

Käveltiin Silkyn kanssa Hakuninmaan suuntaan, kun pieni tyttö tupsahti fillarilla siihen ja tervehti: "Привет!" Vastasin yllättyneenä "привет", ja tyttö kysyi suomeksi saako silittää koiraa. Sanoin että kysy Silkyltä ja Silky suostui.

Tyttö selitti, niinkuin minäkin pienenä, että on "yhdessä ulkomaalaisessa koulussa", ettei kukaan sanoisi "ai siinä kommarikoulussa", vaikkei kukaan varmaan enää niin sanoisikaan. Kerroin että minäkin olin pienenä Suomalais-venäläisessä koulussa, asuin Hakuninmaalla ja kuljin koulumatkat pyörällä tätä samaa tietä. Se oli tytön mielestä kivaa.

Hän kertoi, että heillä on kotona koira nimeltä Velvet. Kerroin että Velvet tarkoittaa suomeksi samettia - hassua, mustat koirat Silkki ja Sametti!

Juteltiin niin pitkään että tytön sormet alkoivat palella. Etsittiin hanskoja repusta, muttei löytynyt. Sitten sanoin että nyt kotiin lämmittelemään.

Kuin koira veräjästä

Rakkaalla Silkyllä oli rankkaa unimaailmassa!

Unessa oltiin Helsingin Rautatieaseman lasikaton alla jonkinlaisessa ydinvoimamielenosoitusperformanssissa, missä ihmiset oli pukeutuneet keltamustiin vaatteisiin ja pysähtyneet aloilleen, minäkin. Koira oli mun kanssa siellä ja yhtäkkiä lauma mellakkapoliiseja alkoi rynniä tanssillisin ja itämaisten taistelulajien elkein meitä kohti vaikkei tehty muuta kuin oltiin aloillamme. Pelotti ja olisin halunnut juosta pakoon, mutten voinut vaan lähteä liikkeelle kun kaikki muutkin keltamustapukuiset pysyivät hievahtamatta.

Heräsin siihen että itkin ääneen hätääni nimenomaan siitä kuinka koiran nyt käy.

No, ystäväni, joka asuu Lontoossa, lähetti aamulla viestin, että oli nähyt unta jossa Silky oli yksin liftannut hänen luokseen Lontooseen. Ilmeisesti se siis hyppäsi mun unesta sieltä asemalta suoraan junaan ja liftasi ystäväni uneen, karkuun pahoja mellakkapoliiseja! :D

Fanigaattori

Kerran Orivedellä näin unta koirani Silkyn näkökulmasta.

Oltiin viihtyisässä talossa, jossa oli lautalattia. Sieltä oli muka ihan koko ajan juuri lähdössä eräs pienehkö alligaattori, joka ihaili Silkyä suuresti. Sen olisi tosiaan pitänyt mennä, mutta se halusi ottaa vielä kuvan Silkystä ja itsestään, ja sitten vielä toisen, ja kolmannen.. Silky suostui, oli imarreltukin ja poseerasi kiltisti, vaikkei ollutkaan itse yhtä viehtynyt alligaattorista. Huomautti kuitenkin vielä alligaattorille ettei sen hieno häntä oikein näkynyt kuvassa, joten alligaattori kääntelehti ja vääntelehti niin että häntäkin mahtui kuvaan.

Ensimmäinen Silky-sarjis

  Piirsin tän Málagassa 2004, kun Silky oli noin parivuotias.

Silky lenkillä Málagassa, 2004

Jogurttia Málagassa 2004

Málagassa 2004

Silky karvaa, 2004

Talvilenkillä, 2007

Silky Helsingissä, 2007

Kettu-uni ja känniurpouni

Unessa kettuperhe piileksi pusikossa. Ihmisten eivät antaneet tulla lähelle, emo ja poikaset, mutta koirani ne ottivat luokseen kyllä. Kettuemo kutsui koiraa "SSSssssiiilky"... Mietin osasiko kettu puhua ihmisten tavoin vai ymmärsinkö sen kieltä, ja sitten että mistäs se oikein tiesi koiran nimen. Olin vähän kateellinen Silkylle kun se sai nuolla ketunpoikia ja tuuppia niitä kuonolla kun mun piti pysyä kaukana vaan koska oon ihminen.

Oli myös eräs ärsyttävä uni. Yritin pitää juhlia, mutta seurueeni oli hajallaan ympäriinsä jossain kamalassa ostoskeskus- tai risteilylaivatyyppisessä ympäristössä, siis sellaisessa, missä oli kaikenlaisia ahtaita snägäreitä ja pelinurkkauksia sun muita pikku putiikkeja joka puolella ja kaikki vastaantulijat kännissä. Olin tehnyt suurella vaivalla ruokaa, jota kohti yritin luovia sakkia, mutta koko ajan joku tapasi jonkun tutun tai vieraan ja jäi innoissaan juttelemaan tai flirttailemaan, ja samalla joku muu meni ostamaan hampurilaista ja sotki koko ravintolan toikkaroinnillaan, ja kolmas katosi vessaan eikä palannut jne. Lopulta, pituudeltaan lyhyen mutta kestoltaan uuvuttavan pitkän matkan jälkeen olin onnistunut saamaan osan porukasta pöytään. Tällöin joku otti kakun jääkaapista ja pudotti sen lattialle, minkä seurauksena koira hyökkäsi välittömästi kakun kimppuun ja ahmi minkä kerkisi kunnes joku huomasi ja nosti kakun ylös. Harmitti ja suututti ja ärsytti. Jengi oli alkanut syödä rikkinäisiä kakun jämiä käsin kun salamoin ja sauhusin keittiössä yksinäni. Mummonkin oli pitänyt tulla, mutta olin vain tyytyväinen ettei häntä nyt näkynytkään.

Herättyäni olin onnellinen, etten oikeasti hengaile tuollaisten tyyppien kanssa. Miksi silti unessa? Unessa seurueen tyypit olivat enimmäkseen nuhruisia, nahka- ja farkkurotseihin pukeutuneita lyhyttukkaisia nuorehkoja miehiä, joita en tunne oikeasti. Outoa.

Sosiaalisten Oikeuksien Karkauspäivä 29.2.2012

Sosiaalisten Oikeuksien Karkauspäivä kuplantäyttöineen meni lopulta hyvin, vaikka jännitystä piisasi!

Sää oli edellisen päivän lumimyräkän jälkeen onneksi tyyni ja aurinkoinen, mutta päänvaiva ei loppunut suinkaan säähän.

Ensin pelotti ettei ehditä täyttää kuplaa siihen mennessä kun mielenosoitus saapuu Senaatintorille. Köydet oli solmussa ja mietittiin siinä porukalla kuinkas se alppiperhonen sidottiinkaan..

Söpö joukkoliikennetyttö tuli haastamaan meitä järkevään kaupunkiliikkumiseen lippulappuineen ja ohikulkijoille piti samalla ystävällisesti kertoa mitä me tehdään, ja siinä meni tietysti laskut sekaisin. Aggregaatin käynnistys oli samanlainen show kuin normaalisti, ja puhelin soi kahden minuutin välein, mutta lopulta saatiin kaikki kuntoon.

Ehdittiin hyvin täyttää pallo ennen mielenosoituksen saapumista, sillä puhallin olikin odotettua tehokkaampi. Se oli tuulialttiin, tempoilevan  puolitäyttövaiheen kannalta hyvä juttu, mutta puhallin oli silti melkein liiankin tehokas. Nimittäin, vaikka jätettiin huoltoluukku avoimeksi, kuplan alkaessa olla täysi kuului yllättäen pari pamausta ja koko teos oli vähällä revetä halki juuri kun yleisömme pääsi paikalle.

 

Sännättiin Sannin kanssa teippaamaan saumoistaan ratkennutta napaa ja onnistuttiin kuromaan pahin repeämä kiinni räpin soidessa ja punalippujen liehuessa ympärillä. Moni tarjoutui ystävällisesti avuksi, mutta homma hoitui yllättävänkin hyvin kahdestaan kuplanrakennusprojektin aikana karttuneiden jeesusteipinlujien teippaustaitojen turvin. Repeämä täytyi kuitenkin vielä teipata myös sisäpuolelta, jotta se kestäisi koko tapahtuman ajan, joten menin Yakun avustamana sisälle kuplaan melko korkealla sijaitsevasta huoltoaukosta ja teippasin sisäpuolen kuntoon.

Yaku juonsi tilaisuutta, eikä ehtinyt auttaa mua ulos kuplasta. Ulkopuolella oli paljon tuttuja ja pullakahvit ja musiikkiesityksiä, mutta en päässyt niiden luo, koska olin Sosiaalisten Oikeuksien Kuplassa vankina! Mietin että tältä tuntuu olla syrjäytetty. Siitä tuli mun spontaani syrjäytymisperformanssi.

 Onneksi Yaku toi välillä kuumaa mehua ja voileipää, ettei siellä nyt aivan kurjaa ollut kuitenkaan. Aloin jopa viihtyä! Väkijoukko lippuineen näkyi utuisena muovisenämän läpi ja Silky kävi välillä tuuppimassa kuplaa tassulla ja kuonolla mun kohdalta. Olisi halunnut kuplaan mun luo, mutta ei se olisi siellä kauaa viihtynyt.

Mikä se sitten oikein on, se "sosiaalisten oikeuksien kupla"?

No sosiaalisista oikeuksista puhutaan paljon. Parannuksia luvataan, ja näennäisesti Suomessa kaikki voivat hyvin. Kuitenkin täällä on paljon erityyppistä syrjäytymistä ja tärkeät toimet pulassa olevien auttamiseksi jäävät usein käytännössä toteuttamatta varojen puutteen tai muun takia.

Tapahtuman päävaatimukset kuuluivat siis näin: Lisää resursseja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn, kohtuuhintaisia asuntoja, sekä perustuloa tukiviidakon sijaan. Eniten apua tarvitsevilla ei usein riitä voimia paperisotaan, ja tilanne vaikeutuu entisestään. 

Siksi siis pyöreä, kuplamainen rakennelma.

Asunnottomuudesta, perustulosta ja muistakin aiheista pidettiin karkauspäivänä puheita useiden eri puhujien toimesta, ja välillä kuultiin musaa. Jontti yhtyeineen oli tosin myöhässä.

Onneksi Yaku on hyvä viihdyttämään yleisöä, ja hehkutti mm. sitä, kuinka meille luvattiin pienenä, että 2000-luvulla on sitten lentäviä autoja ja jokaisella mahdollisuus sellaiseen työhön josta nauttii, koska koneet hoitaa kaikki ikävät hommat. Kuitenkin nykyään autot pysyy maassa ja töitä on tehtävä enemmän kuin koskaan! Täytyykö meidän odottaa lentäviä autoja ennenkuin perustulo tulee kysymykseen? Vai miten olisi perustulo nyt! 

Kun asiapitoinen sanottava alkoi loppua mutta Jonttia ei vaan näkynyt ja yleisö oli yhä kuulolla, Yaku keksi että  väliaikaohjelmana Silky voisi esittää temppuja. Yaku pyysi Silkyn aukealle mikrofonin kautta, ja Silky tuli heti. Yaku pyysi Silkyä istumaan ja antamaan tassun. Helppo nakki Silkylle. Yleisö huokaili ihastuksissaan. Toinen tassu meni jo vaikeaksi. Yleisö jännitti, ja kun toinen tassu nousi, Silky sai valtavat aplodit 300 mielenosoittajalta! Hihkuin yksinäni ylpeänä kuplassa, vaikka en nähnytkään aukiolle saakka. Ja sieltä se Jontti jo saapuikin mikin varteen ja veti hienon keikan, vaikka ei kaikki mennyt heidänkään yhtyeellä niinkuin Strömsössä.

Lopuksi kupla tyhjennettiin väkijoukon katsellessa. Kun tapahtumakutsussa luki niin isolla: "PUHKAISTAAN SOSIAALISTEN OIKEUKSIEN KUPLA!!", niin tottakai ihmiset hihkuivat heti ison kuplan nähdessään Senaatintorilla, että joko se kohta puhkaistaan!

 

 Yakupin alkuperäisen idean taustalla oli ajatus hauskojen ilmatäytteisten rakennelmien toteuttamisesta ja käyttämisestä toistuvasti esim.  riemukkaissa kesäriennoissa. Emme siis olleet  aikeissa puhkaista kuplaa, eikä se olisi kovin dramaattisesti puhjennutkaan, ihan teknisistä syistä.

Onneksi pari viimeistä puhujaa, viimeisimpänä Yakup itse, hillitsivät yleisön intoa puhkaisemisen suhteen huomauttamalla, ettei sosiaalisten oikeuksien kuplan, kuten tämän muovisenkaan kuplan puhkeaminen tapahdu dramaattisen räjähdysmäisesti, vaan hitaasti hiipuen ja kokoon lässähtäen lähes ääneti, ilman että sitä huomaakaan, jollei katso tarkkaan. :)

Silky 9v. (4.5.2012)

Silky täytti 2.5. jo 9 vuotta. Eipä uskoisi! Vietettiin kaksistaan mahtava, lämmin synttäripäivä metsässä, pellolla, kaduilla ja kuralätäköissä.

Aamiaiseksi Silkylle oli kissanruokaa, oikein gourmet-laatua, ja sitten MENTIIN ULOS!

Istutettiin ensin kukkasipuleita. Silky kaivoi, minä laitoin sipulin maahan ja peitin kuopan. Saa nähdä tuleeko niistä kukkia - sipulitkin oli vanhoja, enkä tiedä mitä lajiakaan - mutta ehkä synttäritaika saa ne kukkimaan!

Juhlan kunniaksi Silky leikki jokaisen vastaantulevan koiran kanssa - pentuja tai vanhuksia, tyttöjä tai poikia, sama se! Kukaan ei uskonut Silkyä 9-vuotiaaksi kun se viiletti kevätsäässä kamujensa kanssa hännänpää vapun jäljiltä värikkäänä.

Keräsin vielä nokkoset kevään ekaan soppaan, ja sillä välin Silky kuopi mutaa oikein ihanan leväisen niljaisessa kevätpurossa. Mutta kevät kuivasi päivänsankarin ja sopastakin tuli herkullista.

Illalla vielä Silky sai synttärilahjaksi kookospähkinän. Leidihän ei nimittäin mitään perusluita tai keppejä viitsi jäytää (ellei ne ole jonkun muun!), mutta kunnon kookoksen kuori se vasta on jotain! Syötiin lauman kanssa  kookosta yhdessä ja kun kuoret oli puhtaat, Silky keskittyi autuaaseen pureskeluun.

Lopulta nukahdettiin kasaan. Ja seuraavana aamuna Silky herätti mut kysyen että otettaisko sama uusiksi.

Silky kävi leikkauksessa (teksti keväältä 2012)

Kun olin koulussa, historianopettajallani oli tapana kertoa koirauutiset aina tunnin aluksi tai lopuksi. Nyt kun ei enää olla koulussa, täytyy koirauutiset toimittaa itse.

Siispä koirauutiset:

Silky kävi leikkauksessa. Poistettiin neljä pientä kasvainta ja rasvapatti mahasta.

Tyhmää on se, että kasvaimia jäi vielä toiselle puolen koiraa, ja ne pitää leikata myöhemmin. Sama siis edessä jonkun ajan päästä uudelleen. :(

Toisaalta joku oli sitäkin mieltä, että nisäkasvaimet ovat normaaleja vanhemmilla narttukoirilla, jotka eivät ole saaneet pentuja, ja että niitä tulee kuitenkin lisää vaikka leikattaisi kuinka. Jos ne ovat hyvänlaatuisia niin niistä ei ole koiralle haittaa niin kauan kuin pysyvät pieninä. Leikkaus taas on tietysti rankkaa koiralle, eikä eläintä pitäisi altistaa operaatioille turhaan.

Mutta kasvaimien laadustahan ei tiedä, ennen kuin patologi tutkii ne, mitä varten ne on ensin leikattava irti.

Kivaa on kuitenkin se, että Silkyn keuhkokuvissa ei näkynyt etäpesäkkeitä, ja se että nyt todennäköisyys sellaisten ilmestymiseenkin on pienempi.

Alkuun oli todella sydäntäsärkevää kantaa veltto koira eläinlääkäristä kotiin ja seurata lääketokkuraisen eläimen heräilyä tähän maailmaan. Silky on vain kerran aiemmin ollut nukutettuna, ihan vaan lentomatkan ajaksi kotikonnuiltaan Espanjasta tänne Suomeen. Tuntui kamalalta, että olin saattanut keväästä viillintyneen, onnellisen rakkaan koirani moiseen tilaan.

Muutamassa päivässä Silky kuitenkin toipui täysin omaksi itsekseen, kuten eläinlääkäri oli ennustanutkin. Mikä helpotus! Kipulääkkeetkään eivät hillinneet menoa, kun alkutokkurasta päästiin.

Tikkien poistoon saakka - eli noin pari viikkoa - pitäisi kuulemma välttää kaikenlaista riehumista, mutta Silkyn mielestä pari päivää lääkehuuruista pötköttelyä täytyisi pikimmiten kuitata riekkumalla sydämensä kyllyydestä kuin.. pieni eläin. Mitkä tikit? Tuolla on siili! Juostaan!! Poikakoira! Lihis! Jipii kärpänen!!

Suurin haaste onkin siis pitää otus rauhallisena. Ei ole helppoa se. Olen tehnyt kaikkeni ollakseni mahdollisimman tylsää seuraa, jotta se malttaisi ottaa iisisti, mutta täytyy sanoa että omatkin hermot on koetuksella.

Toinen probleema on ollut se, kuinka estää Silkyä nuolemasta tai raapimasta leikkaushaavaa. Ensimmäiset päiväthän haavan päällä oli side suojana onneksi. Nerokas ratkaisuni on ollut, että yötäpäivää vahditaan ettei koira nuole tai raavi mahaa.

Muovitötterö, jonka piti pitää asiasta huolta, on täysin hyödytön kapistus. Koira menee kauhusta kankeaksi tötterö päässä eikä taatusti edes harkitse että laskisi pään alas nukkuakseen. Näinollen on vahdittava yölläkin ettei Silky nuole haavaa. Vaikka hän suostuisikin pitämään tötteröä, se ei poistaisi sitä että haavan raapimista takatassulla pitäisi silti vahtia. Omakin uni on siis ollut katkonaista ja päivät rankkoja kun joka hetki täytyy pitää silmällä sitä kieltä ja niitä kynsiä. Tähän asti haava onkin pysynyt kunnossa ilman tötteröä tai sukkaa takatassussa. Yöllinen heräily on saanut minut arvostamaan entistä vimmatummin pienten lasten vanhempia, jotka joutuvat heräilemään öisin tällä tavoin kenties vuosien ajan.

Tämän kaiken lisäksi haavaa pitää suojella myös kuraiselta säältä. Masukarvat on tietysti ajeltu leikkauskohdasta, joten rapa roiskuisi suoraan haavaan sadesäällä. Askartelinkin Silkylle huonon sään varalle väljän kuratuubin sateenkestävästä kankaasta. Ehkä vielä ompelen sen sadetakiksi saakka kunhan kerkiän. Silky näyttää ihmeen laihalta ja pitkäkoipiselta vatsa kaljuna. Ei se tunnu kyllä ollenkaan huomanneen koko karvojen puuttumista. Varmaan ihan mukavan vilposta vaan näin kevätsäällä. Ja äkkiä kai se karvakin kasvaa takaisin.

Täytyy kyllä sanoa, että internet on tässä Silkyn toipumisessakin ollut monella tavoin avuksi. Tutut ovat kertoneet omista lemmikeistään ja antaneet vertaistukea ja hyviä neuvoja eri pulmiin. Eläinlääkärisivuilla on visiteerattu myös, mutta eniten silti lämmittää ihmisten välittävä yhteydenpito. Eräs ystävämme sanoi jopa laittavansa solidaarisuudesta muovitötterön omaan päähänsä jos Silky joutuu sellaista pitämään! Ei sitten laitettu tötteröä kellekään. :)

Eläinkauppauni

Hengailin eläinkaupassa, jossa oli juhlat. Olivat kuulemma leiponeet järkyttävän pahaa kakkua. Sanoin että me voidaan kyllä kavereiden kanssa syödä sitä jos se muuten menee roskiin. Aikoivat silti myydä sen.

Sinne ei saanut tulla koiria, joten Silky juoksenteli Helsingin keskustassa sillä välin. Välillä joku yritti "pelastaa" sen kun se juoksi vapaana siellä, mutta kävin sanomassa ettei se ole hukassa. Ovikin oli teljetty puhujapöntön tapaisella puisella tiskillä, ja siitä kulki hankalasti kiemurrellen näyttäviä drag gueenejä kirkasvärisine tekoripsineen ja isoine sulkakoristeineen.

Siskon kanssa juotiin salaa eläinkaupan edessä aivan hävyttömän vahvaa kaakaota. Laitettiin koko kuppi täyteen kaakao- ja maitojauhetta ja vain vähän kuumaa vettä päälle. En ollut varma olisiko sitä saanut ottaa, mutta en ainakaan aikonut maksaa siitä, jos se olikin myytävänä.

Eläinkaupan omistaja sai jostain päähänsä että olisin hyvinkin uskonnollinen ja kyseli, missä järjestän hengellisiä tapahtumiani. Sanoin hienovaraisesti, etten itse kyllä järjestä, mutta lähipiirissäni on henkilöitä jotka järjestävät. Eläinkaupan pitäjä oli ihastuksissaan.

Bussissa

Pimeänä syysiltana astuin Silkyn kanssa lähes täpötäyteen bussiin.

Istuttiin yhdelle neljästä vastakkaiseta penkistä, missä koira mahtuu mukavammin lattialle. Ensimmäiset vauvan- ja äitiysvaatteet, joita sain J:lta mukaani melkomoisen läjän, pidin sylissäni, vaikka oli erittäin ahdasta. Muuta paikkaa ei kertakaikkiaan ollut tarjolla.

Vastapäätä istuva nuori nainen puhui puhelimeen; "Mun täytyy ehkä siirtyy ku tähän tuli koira". Nainen ei kuitenkaan siirtynyt, ja kun hän lopetti puhelun, kysyin onko hän allerginen. Nainen myönsi olevansa, ja bongasin, että oven vierestä vapautui yksittäinen, sivusuuntaan asetettu penkki. Siirryimme Silkyn ja vaatekassien kanssa sinne. Silky ahtautui esimerkillisen siististi jalkojeni alle, kun tavarat matkustivat sylissäni. Mahduimme yllättävän näppärästi siihen.

Vastapäätä istui hijabiin kietoutunut nainen pienen poikansa kanssa. Poika kiinnostui Silkystä kovin ja osoitteli sitä. Äiti kertoi minulle vieraalla kielellä mitä koira sanoo ja poika toisti. He molemmat katsoivat minuun ja hihittivät. Hymyilin. He juttelivat koirasta koko matkan ja hymyilivät minulle ja Silkylle. Silky istui rauhallisena, kilttinä ja esimerkillisenä koirana kiinnittämättä kummempaa huomiota kehenkään. Kun nousin bussista, pieni poika vilkutti varovasti ja sanoi: "Bye-bye!". Vilkutin takaisin.

Lentävä lautanen

Eräänä kesäisenä päivänä pyöräilimme lauman kanssa Helsingin Keskuspuistossa.

Oli helteinen sää ja olimme juoneet jo kaiken mukaan ottamamme veden, joten pysähdyimme Pirkkolan urheilupuiston pukuhuoneille täyttämään vesipulloja.

Kysäisimme lasin takana istuvalta ukkelilta, löytyisikö koiralle jotain vesikuppia että saisi paremmin juodakseen. Mies toi avuliaasti syvän lautasen, jonka koira mielellään tyhjensikin raikkaasta vedestä tuossa tuokiossa.

Palauttaessamme astiaa herra ukkeli ei huolinut sitä takaisin.
"Kun siitä on eläin juonut niin voiko sitä nyt enää käyttää.. Heittäkää pois vaan", sanoi ukkeli.

Hölmistyneenä pakkasimme tämän ilmeisen vaarallisen petoeläimen käyttämän, saastuneen ruokailuvälineen fillarin koriin ja jatkoimme seikkailujamme.

Kotona pesimme astian. Tänäkin päivänä juhlistaa kyseinen kippo kattaustamme aamiaispödässä tai lounaalla muistuttaen lämpöisestä päivästä, jona jano spesismistä huolimatta sammui.

Laivakoirauni

Silky hyppäsi unessa laivasta mereen. Olin kauhuissani koska laiva kulki todella lujaa ja oli todella suuri; koiralla ei olisi mitään mahdollisuuksia saada enää laivaa kiinni saati selviytyä perässä kiemurtelevista hirvittävistä pyörteistä. Juoksin kannella kohti laivan perää ja huusin hädissäni Silkyä ja pyysin "tule, tule, ui kovaa, tule tänne"! Laivan perässä koira lakkasi uimasta ja olin varma että nyt se hukkuu, mutta se alkoikin kohota vedestä pää pystyssä aivan ihmeellisesti. Vesi väistyi sen alta ja huomasin, että laiva oli osittain sukellusvene, jonka kannella Silky nyt seisoi etutassut pyöreän, korotetun luukun päällä ja takatassut kannella. Poseerattuaan siinä sen hetken minkä sukellusveneosiolla kesti nousta pintaan, Silky juoksi sukellusveneen kantta pitkin portaikkoon ja luokseni yläkannelle. Olin valtavan helpottunut ja hämmästynyt.

Reippaina käymme rekkain alle

Minulta kysytään usein:
-"Miten sä uskallat pitää koiraasi vapaana? Eiks se juokse auton alle?"

Ei, se ei juokse auton alle.

Jos uskot että oma koirasi juoksisi niin suositan vahvasti että kokeilet! Jos luottamus koirasi älykkyyteen on tuota luokkaa, toivon että koirasi siirtyy fiksumpaan seuraan ja jättää sinut juoksemaan päättömänä autojen alle. Vai käveletkö kenties päin seinää tai vastaantulevia ihmisiä kun koirasi ei ole taluttamassa sinua narusta pitäen?

Hassisen Kone; Reippaina käymme rekkain alle